Lähdin perjantai-iltana hyvin haikein mielin Turusta Tukholmaan lautalla. Ilta oli kaunis, mutta minä olin väsynyt ja kipeä. Asunnosta luopuminen tuntui vaikealta, hyvästit tuntuivat vielä vaikeammilta. En tiedä milloin menen seuraavan kerran Suomeen, sihen voi mennä aikaa. Silloin hyvästit ovat aina vaikeampia.
Laivalla jaksoin käydä syömässä vaikka kurkussa asuikin kaktus. Olin ottanut itselleni halvimman inside piccolo hytin johon juuri mahduin sisään matkalaukkuni kanssa. Nukuin kuin tukki ja heräsin ennen herätyskelloa aikaisin aamulla. Viking Grace saapuu jo klo 7:30 Tukholmaan, ja siitä pääsee kätevästi jatkamaan matkaa kohti Berniä ennen kuin kaupunki on kunnolla herännyt.
Ajoin podcasteja kuunnellen ja aika sujui hyvin. Pääsin aina Göttingeniin asti, jolloin pimeän laskeuduttua en enää jaksanut ajaa. 1350 km on pitkä matka ajaa yksin kipeänä ja alaselän kivut vaivasivat koko matkan ajan. Majoittauduin johonkin satunnaiseen hotelliin, kävin syömässä illallisen ja nukahdin heti.
Sunnuntaina olo oli jo onneksi vähän parempi, ja ajoin loput 650 km Berniin. Perillä olin jo klo 13 maissa.
Tuntuu kuin en olisi ollut poissa ollenkaan. Kuin koko kesää ei olisi edes tapahtunut. Kakki täällä on ennallaan. On hyvä olla jälleen kotona, toki minulla ei ole täällä omaa asuntoa, joten oikeasti kotona en ole täälläkään. Mutta on kuitenkin toimisto johon mennä tänään. On kavereita joita en ole nähnyt pitkään aikaan. On toinen elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti