torstai 17. marraskuuta 2016

Työmatkalla Suomessa







Prahasta matka jatkui suoraan Helsinkiin, johon pääsin työn merkeissä matkustamaan. Viikonloppu tuli vietettyä perheen ja ystävien kanssa, ja maanantaina suuntasin kokouksiin. Aika pikainen visiitti siis tällä kertaa, mutta oli kuitenkin ilo nähdä lumista Suomea ja etenkin niitä ihmisiä siellä.

Suomessa käydessä käy lähes aina mielessä sinne muuttaminen. Olisi niin helppo palata niihin tuttuihin ja turvallisiin kuvioihin, ja olla lähellä niitä meille kaikkein tärkeimipiä ihmisiä. Vaikka Suomessa pääseekin helposti käymään Sveitsistä, niin olemme kuitenkin arjessa kaukana. Olemme miettineet aika ajoin muualle muuttamista, siis eri maahan kuin Sveitsi, mutta en usko tämän suunnitelman koskaan toteutuvan. Jos muutamme Sveitsistä johonkin, niin se tulee todennäköisesti olemaan Suomeen.

Työstressi ja yleinen uupumus vaivaavat tätä nykyä usein. Joskus tuntuu kuin koko elämä olisi vain yhtä työtä. Ja niin se valitettavasti on viime aikoina ollutkin. Päivät ovat pitkiä, parhaimmillaan 20 tuntia matkapäivinä, ja viikonloput ovat mennet töissä. Toivon kovasti että tähän tulisi ensi vuonna muutosta. Vuosi on ollut muutenkin rankka, eikä sitä ehkä aina muista että kaikkea ei vain voi tai tarvitse jaksaa.

Sain kuitenkin Suomesta jälleen lisää energiaa. Ystävät ja sukulaiset täällä ovat ihan mahtavia tyyppejä, ja saan lohtua siitä että ne ovat edelleen jäljellä vaikka olemmekin olleet poissa jo pari vuotta. Kiitos kaikille teille!.


1 kommentti:

  1. Kiva lukea toisenkin Sveitsissä asuvan suomalaisen kokemuksia :) itse muutin Zürichiin kesäkuussä

    VastaaPoista