torstai 17. marraskuuta 2016

Töitä ja huvia Prahassa














Olen käynyt Prahassa kerran aikaisemmin työmatkalla ja nyt matka taittui jälleen sinne konferenssin sekä kokouksen merkeissä. Isto pääsi onneksi pariksi päiväksi mukaan joten ei tuntunut ihan niin pahalta lähteä töihin kolmatta viikonloppua putkeen.

Ehdimme kierrellä Prahan keskustassa katsomassa Charlesin sillan sekä keskusaukion ja siinä olevan kuuluisan kellon. Kävimme ulkona syömässä parina iltana työkavereitteni kanssa ja joimme paikallista olutta. Tsekin keittiö muistutti hyvin paljon saksalaista, eikä suuria makuelämyksiä tällä matkalla päässyt kokemaan.

Keli oli sumuisa ja sateinen, ihan niin kuin olin kuvitellut marraskuisen Prahan olevankin. Kokoukspäivät olivat pitkiä eikä vapaa-aikaa ollut paljoa. Jätimme kuitenkin konferenssi-illalisen väliin ja lähdimme katsomaan Jean-Michel Jarrea O2-areenaan. Työkaverini ei tiennyt kuka tämä on, mutta kun kerroin että kyseessä on teknomusiikin kummisetä, hän lähti innoissaan mukaan. Keikka oli upea kokemus hienolla lasershowlla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti