lauantai 24. elokuuta 2019

Lasten kanssa puuhailua





Yksi suuri ilo Suomessa ovat veljeni lapset. Heidän kanssaan voisi viettää vaikka kuinka paljon aikaa, mutta kuitenkin aina tuntuu siltä että aika on vähissä tai menee liian nopeasti, eikä sitä yhteistä aikaa ole ikinä tarpeeksi.

Viime viikkoina ollaan onneksi ehditty näkemään muutamaan otteeseen. Ensin oli lasten 3- ja 6-vuotis syntymäpäivät, sitten käytiin katsomassa Hugon futisturnausta ja lisäksi kävimme yhtenä iltana testaamassa Suomenojan kiipeilyhallin seinämiä. Kiva kun lapset ovat jo siinä iässä että heidän kanssaan voi puuhastella kaikkea. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti