Jollain tavalla tuntuu kuin minun olisi kirjoitettava tänne viimeisen puolen vuoden fiiliksistä. Tämä on ollut vaikeaa aikaa elämässäni, muutin pois kotoa ystäväni Katharinan luokse viime syksynä. Katharina lähti matkoille, joten hänen asuntonsa jäi sopivasti vapaaksi. Oli lokakuun loppu, lehdet putoilivat puista, oli kylmän ja pimeän aikakauden aika. Otin uuden työtehtävän, jossa vetäisin tiimiä ensimmäistä kertaa. Olin päättänyt panostaa uraan, niin kuin olen tehnyt niin monta kertaa aikaisemminkin. Tämän lisäksi olin päättänyt panostaa itseeni, omaan terveyteeni ja uusiin harrastuksiin.
Työ osoittautui luultua helpommaksi, mutta vaati myös paljon matkustamista ja uudentyyppisiä ongelmia ja tehtäviä. Pystyin keskittymään jokseenkin uuteen työhön ja uskon että tein loppujen lopuksi hyvää työtä, joskaan en voi väliaikaisen työn ollessa kyseessä koskaan korvata vakituista henkilöä. Opin paljon, sekä tiimiltä mutta myös itsestäni. Tiimi oli innokas antamaan minulle palautetta, ja on yllättävää ja mielenkiintoista kuulla mitä muut minusta ajattelevat. Joskus pienetkin teot saattavat jostakin muusta ihmisestä tuntua yllättävän merkittävältä. Tänään on tämän työni viimeinen päivä. Henkilö jota olen tuurannut tulee huomenna takaisin äitiyslomalta, ja minä siirryn takaisin markkinointitehtäviin. Olen osittain helpottunut että tämä urakka on ohi, mutta tulen toki kaipaamaan tiimiä. Jää nähtäväksi miten tulen viihtymään uudessa roolissani.
Olin myös ajatellut panostaa itseeni ja uusiin harrastuksiini. Aloitin toki kiipeilyn, kävin jopa muutamalla kurssillakin. Ja kävin myös skitouring kurssin. Mutta siihen ne harrastukset jäivätkin. En soittanut kitaraa tai kirjoittanut runoja niin kuin olin suunnitellut. Myös jooga jäi harmittavan vähään talven aikana. En jaksanut huolehtia itsestäni. Toki treenasin koko ajan melko paljon, mutta ruokavalioni lipsui pahasti. Tämä tuotti huonoa oloa ja stressiä. Kevään aikana sain onneksi tehtyä korjausliikkeen, ja mehupaasto antoi siihen vielä lisäbuustin. Voin nyt paremmin kuin pitkään aikaan.
Asuminen ystävän luona, jonkun muun tavaroiden seassa, väliaikaisesti, oli myös erilainen kokemus. Olen varmaan aika sopeutuvainen henkilö, sillä Katharinan koti alkoi tuntumaan omalta kodilta melko nopeasti. Toin toki joitakin koriste-esineitä mukanani, mutta pääasiassa kaikki tavarat olivat jonkun toisen. Asunnossa on kosteusongelma, jonka vuoksi asuntoa piti tuulettaa kolme kertaa päivässä. Makuuhuoneeseen alkoi muodostumaan hometta seinälle, jota vimmatusti yritin pestä pois. Vuokraisäntä asui samassa talossa, ja hän jaksoi muistuttaa talon säännöistä aina mahdollisuuden tullen. Tunsin koko ajan että tekemisiäni valvotaan. Tämä helpottui ajan myötä, mutta vaikutti kuitenkin viihtymiseen. Asuntoon kuuluu mukava takapiha johon paistaa ihanasti aamuaurinko. Asuin kuitenkin täällä talvella, joten en valitettavasti päässyt nauttimaan takapihasta kertaakaan. Palautin asunnon avaimet perjantaina. Tuntui haikealta jättää kodiksi muodostunut asunto taakse, mutta loppujen lopuksi se ei ehkä ollut se asunto mikä tuntui haikealta. Se oli se että ensimmäistä kertaa elämässäni minulla ei ole enää kotia. Pakkasin tavarani autoon ja heittäydyin tuulen vietäväksi.
Talvi oli rankka, kävin läpi paljon henkilökohtaisia asioita. Siihen mahtui kuitenkin myös paljon iloa, hienoja matkoja, hienoja ihmisiä. Elämän vaikeudet kasvattavat ihmisestä vahvemman, koska sitä oppii niin paljon itsestään. Voin rehellisesti sanoa etten ole enää sama ihminen kuin viime kesänä.
Nyt alkaa uusi vaihe elämässäni. En tarkalleen tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tiedän kuitenkin että minulla on monia mahdollisuuksia edessä päin. Niin kuin keittiön seinälläni on lukenut viimeisin puolen vuoden ajan: "Relax - nothing is under control".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti