Yllättävän nopeasti sitä parin vuoden ulkomailla asumisen
jälkeen tottuu suomalaisiin, suomalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin. En edes
kiinnittänyt enää huomiota mihinkään erityiseen käyttäytymiseen, tai siihen
että voin todellakin keskustella suomeksi ihmisten kanssa.
Muutaman
ystävän sekä perheen näkeminen oli matkan parasta antia. Päivät täyttyivät
lähinnä työstä, perheen kanssa olemisesta, lenkkeilystä ja saunomisesta.
Viikonloppuna kävin ystävän tupareissa. Koska tämä ei varsinaisesti ollut
hupimatka, en ehtinyt juuri muuta tehdäkään.
Perhesyistä
Suomeen palaaminen käy vääjäämättä mielessä aikaajoin.
Olisi paljon helpompaa olla lähellä niitä kaikkein rakkaimpia ihmisiä, kuin
lentää tuhansien kilometrien päästä tarpeen tullen. Suunnittelinkin jo mummon mökin ostamista
maalta ja oman pikku kahvilan pystyttämistä (tai jonkun muun leppoisan bisneksen).
Se olisi suuri muutos nykyiseen elämääni maailmanympärimatkaajana ja uraan
keskittyvänä ihmisenä. Se voisi varmasti antaa paljon, mutta joutuisin
tietenkin myös luopumaan monesta asiasta. Olisin sidottu omaan yritykseeni, ja
vaellukset tai laskettelut hienoissa maisemissa olisivat muistoja vain. Olen
lukenut monta juttua työelämän hektisyyteen kyllästyneiden ihmisten
elämänmuutoksista, ja kieltämättä se on myös houkutellut minua. Juuri nyt,
etenkin tässä iässä (nuori kuin olen, ainakin omasta mielestäni), se olisi ehkä
liian suuri muutos. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten niin jossain
vaiheessa vielä tekisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti