lauantai 5. joulukuuta 2015

Viikko Portlandissa



Vuoden viimeinen työmatka suuntautui jenkkeihin, Mainessa sijaitsevaan Portlandiin. Viikko oli täynnä kokouksia, illallisia ja jazz-musiikkia. Yllä olevat kuvat ovat Portlandin Lincoln Centeristä jossa järjestettiin jouluaiheinen big band -jazzkonsertti, jota olimme porukalla kuuntelemassa. Täytyy myöntää että vaikka musiikki olikin hyvää, niin silmät painuivat kiinni puoliajan jälkeen. Aikaeroon tottuminen ei vain tällä kertaa onnistunut, ja koko viikko meni 4 tunnin yöunilla.

Kotimatka olikin varsin mukava sekin, pahan turbulenssin vuoksi olin pahoinvoiva, ja jouduin kaivamaan vanhan sipsipussin pelastukseksi kun en päässyt vessaan. Vieressäni istui meidän toimiston johtaja, joka oli vielä matkan alkauvaiheessa tyytyväinen kun sai istua minun vieressä. Perille päästyämme hän totesi että ei jää minua odottelemaan, vaan lähtee niin nopeasti kuin mahdollista juna-asemalle.

Portland on mukava pieni kaupunki, jossa on paljon hyviä ravintoloita. Yhtenä iltana söin koko pannullisen suurta herkkuani kampasimpukoita. Muuten viikolla tuli syötyä vähän mitä sattuu, usein ei ollut muuta tarjolla kuin teollista leipää tai kakkua. Olo olikin vähän sen mukainen, vatsa sekaisin kun ei ole tottunut sellaiseen ruokaan.

Nyt olen onneksi kotona jälleen, ja raclettepannu odottaa jo kuumana. Hyvää viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti