lauantai 19. joulukuuta 2015

Joululomalle






Tänään alkoi vihdoin viikon loma töistä. Sitä onkin odotettu, edellisestä kunnon lomasta on jo lähes puoli vuotta aikaa. Syksy on ollut kiireinen, sisältänyt paljon työmatkoja ja ollut aika ajoin hieman vaikea täällä. Bernistä on nyt virallisesti kadonnut uutuuden viehätys, ja elämä täällä on aika arkista. Käymme töissä, tulemme myöhään kotiin ja olemme liian väsyneitä tekemään mitään ihmeellistä. Kaupunki tuntuu edelleen hienolta, mutta siihen ei enää kiinnitä samalla tavalla huomiota kuin aikaisemmin. Olen asunut täällä nyt vuoden ja 9 kuukautta, joten kai tämä on tässä vaiheessa jo odotettavissakin.

Tietyt asiat Sveitsissä ja sveitsiläisissä ovat myös alkaneet ärsyttämään ja kyllästyttämään. Huomaan että pinna on usein vähän liian kireällä. En enää jaksa tsempata ja puhua saksaa aina tilaisuuden tullen. Jos esim. myyjä ei osaakaan englantia, minua ärsyttää. Minua myös ärsyttää jos sveitsi-aksentti on niin voimakas etten saa kielestä selvää. Töissä minua ärsyttää kun viralliset tiedotukset tulevat saksaksi, enkä ymmärrä niitä.

Sveitsissä kaikki on täydellistä ja myös sinun oletetaan käyttäytyvän täydellisesti. Voit saada vihaisen katseen niinkin pienestä asiasta kuin tien ylittämisestä punaisia valoja päin vaikkei autoja näy missään. Joskus tekee mieli vain tehdä kaikkea sääntöjen vastaisesti koska kukaan muu ei niin tee. Lapsellista, tiedän.

Siksi onkin nyt hyvä aika rauhoittua, kerätä vähän joulumieltä ja palata taas joulun jälkeen uudestaan Berniin paremmilla mielin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti