maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kerranhan täällä vaan eletään



Maanantai-aamu ja väsymys on käsin kosketeltavaa. Viikonloppu meni juhliessa ja univaje on todellinen. Mutta kesä 2018 on vain kerran joten siitä on otettava kaikki irt :-) Niin ainakin uskottelen itselleni.

Perjantaina järjestimme veljeni kanssa mökkitreffit meidän mökillä. Paikalle oli kutsuttu kuusi vanhaa mökkikaveria 30 vuoden takaa, niitä kavereita joiden kanssa silloin hengailimme vuosia sitten. Joitakin heistä en ollut nähnyt ainakaan 20 vuoteen ja oli tietenkin jännittävää nähdä millaisia aikuisia heistä oli tullut. Söimme hyvin ja juttelimme yömyöhään vanhoista ajoista, lapsuuden muistoista. On jännä huomata miten eri ihmiset muistavat eri asioita. Ilta oli mielestäni todella onnistunut, ja kaikkia oli todella mukava nähdä. Puhuimme että järjestäisimme samanlaisen illan vielä uudestaan, esimerkiksi parin vuoden välein.

Lauantaina suuntasin kaupunkiin, ja vuorossa oli ilta tyttöjen kanssa Helsingin yössä. Nautimme aurinkoisesta ja Suomen kesään nähden lämpimästä illasta Espan puistossa, ennen kuin menimme Teatteriin tanssimaan. Ilta oli rauhallinen, koska tänä viikonloppuna oli myös Hangon Regatta ja Ruisrock. Silti baarissa tuli notkuttua kahteen asti, ja aamulla herätyskello soi aikaisin ja suuntana oli Hakaniemen kirppis ystäväni Tuijan kanssa.

Tuijan kanssa meillä on useita vuosia kestänyt kirppisperinne. Ensimmäisiä kertoja olimme myymässä Olarinluoman kirppiksellä joskus yli 20 vuotta sitten. Sittemmin on tullut kierrettyä Kehäkirppikset, Vermot, Hietsut ym. You name it. Hakaniemen kirppistä kokeilimme nyt ensimmäistä kertaa, ja se oli todella positiviinen yllätys. Myyjät saivat tulla paikalle klo 8-10 välissä, ja kirppis avattiin asiakkaille klo 10. Positiivista oli se että asiakkaat todella saapuivat vasta klo 10 maissa, eivätkä he olleet repimässä tavaraa kasseista ennen kuin olimme saaneet niitä esille. Ihmisiä riitti klo 14 asti, ja sain myytyä reippaasti yli puolet tavaroistani. Rikkaaksi kirppiksellä ei koskaan tule, mutta laskin kuitenkin että olin tienannut vähän yli 100 €. Ihan hyvä saldo siitä että nauttii auringosta jutellen ystävänsä kanssa. Silti yksi kirppispäivä vuodessa taitaa riittää minulle, sen verran raskasta on nousta ylös aamuisin aikaisin.

Nyt voin sanoa että tekisi mieli olla lomalla mielummin kuin töissä. Seuraavat viikonloput eivät myöskään ole mitään sohvalla makoilua, mutta se ei haittaa. Nukkua ehtii sitten syksyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti