keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Viikonloppu juhlien





Kesällä juhlia riittää yleensä enemmän kuin muina vuodenaikoina. On juhannusta, häitä, kesäjuhlia muuten vaan, festareita jne. On jälleen tullut pohdittua omaa alkoholin kulutusta ja hyvinvointia. Jotenkin pitäisi löytää se tasapaino jossa elämästä osaa nauttia ja kuitenkin voida hyvin. Se on nyt vielä vähän hakusessa.

Viikonloppu vietettiin Porkkalanniemen kesäsiirtolassa jossa juhlimme veljeni anopin 60-vuotissynttäreitä. Juhlat alkoivat lauantaina (ainakin virallinen osuus niistä), ja loppuivat sunnuntaina. Saimme nauttia hienoista aurinkoisista keleistä, todella hyvästä ruuasta, musiikista ja hyvästä seurasta. Rannassa oli myös puulämmitteinen sauna jossa kävimme ottamassa hyvät löylyt myöhään illalla. Uskalsin jopa uimaankin pariin otteeseen. Todella hienoa että tällaisia juhlia järjestetään, rentoa yhdessäoloa upeissa maisemissa.

Eihän sitä voi millään uskoa että nyt on vasta toukokuu. Kesästä ollaan saatu nauttia jo pidemmän aikaa, Sveitsissä jo huhtikuussa. Toivottavasti tätä jatkuisi vielä kauan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti