tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pitäiskö?

Bernin visiitin jälkeen oli sitten sen suuren päätöksen aika, pitäisikö olla rohkea ja tehdä suuri elämänmuutos, muuttaa vieraaseen maahan ja niin sanotusti aloittaa alusta. Vai olisiko kuitenkin parempi tyytyä siihen elämään mitä Suomessa jo oli. En tiedä kuinka monta tuntia, päivää ja viikkoa tätä pohdittiin, tehtiin erilaisia listoja  hyvistä ja huonoista puolista ja kyseltiin neuvoja tutuilta ja tuntemattomilta.

Olen aina halunnut asua ulkomailla, joten sinänsä yksi unelma toteutuisi jos Berniin muuttaisi.  Bernissä houkutteli myös mielenkiintoinen työ, alpit tottakai ja lyhyet etäisyydet muihin keski-ja etelä-Euroopan kaupunkeihin.

Suomeen jäisi kuitenkin paljon ystäviä, perhe ja asunto. Olen kasvanut, opiskellut ja käynyt töissä Espoossa, ja kotikylästä pois muuttaminen tuntui pelottavalta.Periaatteessahan Suomella oli tarjota kaikkea mitä voisi toivoa.

Silti koin että elämässä pitää olla myös haasteita, ei pidä tehdä asioista liian helppoja. Mitä jos Sveitsissä olisikin jotain vielä parempaa enkä ikinä saisi tietää siitä jos en nyt lähtisi?

Yhtenä päivänä päätös tuntuikin helpolta ja mieli oli kristallinkirkas. Tätä mahdollisuutta ei vain voinut antaa valua sormien läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti