torstai 20. maaliskuuta 2014

Muutto ulkomaille


Berniin muuttoa on nyt puuhasteltu kohta vuoden. Päätös muuttaa ulkomaille, pois kotikylästä, oli suuri ja sitä mietittiin tarkasti. Ensin kävimme tutustumassa kaupunkiin viime keväänä, jonka jälkeen allekirjoitin työsopimuksen viime kesänä. Uusi työ alkoi joulukuussa ensin etänä Suomesta ja huhtikuun alusta Bernissä Sveitsissä.Tämä blogi tulee kertomaan muutosta Berniin, sinne sopeutumisesta ja tapahtumista elämäni suurimman seikkailun aikana. Kaikkein eniten tämä on muisto itselleni näistä vuosista, mutta toivottavasti se antaa myös lukijoilleen kuvan toisessa maassa elämisestä ja matkailusta yleisesti ottaen.
Lempisitaattiani lainaten:

"IF YOU CONSIDER THE WORLD UNEXPLORED YOU BELONG"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti