Päivä alkoi tänään hienon aurinkoisena ja nautimme aamupalan parvekkeella. Oli syntymäpäiväni, ja suunnitelmissa oli viettää sitä pyöräillen vuorilla hienossa aurinkoisessa kelissä. Ensin oli kuitenkin viritettävä pyörienkuljetusteline autoon. Se osoittauti hieman haastavaksi, ja pääsimme lähtemään vuorille vasta iltapäivällä.
Olin katsonut reitin valmiiksi netistä ennen lähtöää ja päätimme lähteä tällä kertaa Gantrischin luonnonpuistoon. Tämä on esi-alppi aluetta, noin 30 km:n päässä Bernistä. Olemme käyneet siellä kerran aikaisemmin vaeltamassa, mutta muuten alue on melko uusi meille.
Lähdimme siis hienossa kelissä kohti Gantrischin puistoa. Olin hieman huolestunut illaksi luvatusta ukkosesta ja jo matkan varrella havaitsemistamme ukkospilvistä. Perille päästyämme ajattelimme ensin vain käydä hieman kokeilemassa pyöriä kun nyt oli vaivauduttu sinne asti. Reitti lähti nopeasti laskeutumaan n. 1500 m:n lähtökorkeudesta. Ihmettelin vähän tätä, sillä olin nimenomaan valinnut sellaisen reitin jossa korkeuseroa olisi vain parisataa metriä. Tiesin että olimme myöhään liikenteessä eikä todellakaan ollut tarkoitus lähteä millekään pitkälle reissulle. Kuulimme myös ukkosen jyrähtelevän jossain kaukana, mutta olimme niin innostuneita pyöräilystä että päätimme kuitenkin lähteä matkaan. Sanoin että kyllähän me täältä aina pois selvitään.
Reitin puolivälissä Isto kaatui soratiellä, onneksi pahempia vammoja ei kuitenkaan tullut, mutta kaikki raajat olivat kuitenkin täynnä pieniä haavoja. Takaisinpäin ei enää kannattanut kääntyä, koska matka oli yhtä pitkä molempiin suuntiin. Samalla tarkistin myös netistä miten on mahdollista että olemme laskeutuneet jo toista tuntia vaikka korkeuseroa ei pitänyt olla paljon. Huomasin että olin muistanut reittinumeron väärin, tarkoitus oli lähteä numerolle 503 ja olimme vahingossa ottaneet reitin 504. Tämä oli kuvailtu keskivaikeana reittinä, jossa oli jyrkkiä nousuja. Ei siis todellakaan sitä mitä olimme suunnitelleet.
Reitin puolivälissä oli pieni kylä ja ukkonen lähestyi kovaa vauhtia. Mietimme pitäisikö tähän jäädä ja pummata kyyti loukkaantumiseen viitaten tai vaihtoehtoisesti ottaa taksi takaisin autolle. Tämä olisi todennäköisesti kustantanut toistasataa, ja minä olen yleensä urheilemassa periaatteella mehän emme luovuta, joten ei kun jatkamaan.
Melko pian tämän jälkeen ukkosrintama saavutti meidät. Alussa vaikutti siltä että rintama menisi meidän ohi ja värjöttelimme puun alla pahimmalta sateelta suojassa. Jatkoimme jälleen ylämäkeä, mutta pian tämän jälkeen rintama kääntyi todennäköisesti takaisinpäin ja tuli meidän kohdallemme. Tuuli ja sade yltyi, ja pisarat muuttuivat rakeiksi. Rakeet jatkoivat kasvamistaan ja lopuksi menimme jälleen puun suojaan kyykkyyn kypärä päässä. Rakeet olivat pari senttiä halkaisijaltaan ja vaikka olimme puun suojassa ne sattuivat iskiessä iholle. Salaman iskiessä lähistölle ja ukkosen jyrähtäessä heti perään päätimme että puun alla on liian vaarallista olla, joten jatkoimme matkaa keskellä ukkosta raesateessa pitkin pyöräpolkua. Ylämäki oli koko ajan niin jyrkkä että jouduimme taluttamaan pyöriä. Ylämäkeä oli yhteensä 1200 m korkeuseroltaan, ja tämä taittui noin 6-8 km:n aikana.
Lopulta sade heltyi, mutta ukkonen jyrähteli koko loppumatkan lähistöllä. Pyörätie oli osittain jo suljettu lehmien vapaan kulun vuoksi, ja saimme kantaa pyöriä aitojen yli ja ryömiä itse perässä. Hämmästyneet lehmät seisoivat reitillä ja tuijotteli meitä. Lopussa usko alkoi loppumaan, matka oli jatkunut ikuisuuden. Luulin meidän eksyneen reitiltä, aurinko alkoi laskea ja seuraava ukkosrintama lähestyi. Jalat olivat aivan uuvuksissä pitkästä ylämäestä ja syömättömyydestä.
Pääsimme kuin pääsimmekin autolle, muita autoja ei pysähdyspaikalla enää näkynytkään. En ole kovinkaan ylpeä tästä päivästä, vaikka siitä tänne kirjoitankin. Opimme tänään hyvin tärkeä opetuksen: vuorille ei koskaan lähdetä perehtymättä reittiin ja sääennustukseen kunnolla. Tästä lähtien muistamme taatusti tämän.
Olen silti onnellinen-tämä päivä oli ikimuistoinen minulle ja osoitti että selviämme vaikeistakin tilanteistä yhdessä. En olisi ehkä valinnut tällaista syntymäpäivää itselleni jos olisin itse tiennyt millainen päivä tästä muodostuisi. Tällaisten matkojen jälkeen omaa kaupunkiasuntoa arvostaa taas vielä enemmän, täällä sohvan nurkan turvassa on mukava muistella hetkiä myrskyn keskellä.
Kaikista huvittavinta oli tietenkin edellisen kirjoitukseni otsikko. Muistin sen nyt metsässä puun alla ollessani, en ollut myrskyn silmää nähnytkään ennen tätä päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti